Headscript (tai mikä liekään): Kirjoitin tämän tekstin 22.10.2015 eli tässä pari päivää sitten ja ajattelin julkaista tämän nyt sitten kerta pää on ihan tyhjä ja ei tule mitään mieleen mitä tähän voisi lisätä, joten miksipä tätä panttaamaan enää sen enempää?

Eli...

Karua. Todella karua.

On alkanut pikku hiljaa valjeta minullekin tämä maailman menon karuus. Tämä Suomen menon karuus ja nyt kanssa alan ymmärtämään aika hyvin sen, että miksi minun ukkini aikaan ja ehkä jopa minun isänikin aikaan monet miehet ratkesivat ryyppäämään ja kyllä todellakin ymmärrän miksi.

Meno oli karua silloin ja se sama karu meno alkaa palaamaan taas takaisin. Alan ymmärtämään täysin millaisen valtavan paineen alla he ovat joutuneet painamaan eteenpäin. Karua, todella karua...

Miksikö alan ymmärtämään tätä, kysytte hyvät lukijani? (Ehkä kysytte...) Siksi, koska katsoin Docventuresin jakson, jossa oli dokumentti Red Army. Ihmisillä ei ollut MITÄÄN silloin ja kylmän viileästi ja karusti vain kaikkein parhaimmista parhaimmat 10 vuoden ikäiset pojat valittiin jääkiekko pelaajien joukosta ja lopuille sanottiin kauniisti: "Kiitos käynnistänne. Tervetuloa uudelleen ensi vuonna." Siis noilla valitsijoilla oli kunnioitusta ja käytöstapoja kyllä, mutta se silloin Neuvostoliiton meno oli niin karua. 10 vuotiaan pojan kohtalo oli siitä hetkestä eteenpäin lyöty lukkoon. Kaikkien niiden 10 vuotiaiden poikien loppuelämä oli sinetöity. Joko pärjäät, voitat ja tulet parhaaksi tai murrut, häviät ja sinut potkitaan karuun todellisuuteen kadulle asumaan.

Karua... (Ja joo tulen toistamaan tuota vielä todennäköisesti paljon, joten get used to it. Tämän asian tajuaminen, kun on pieni järkytys minulle, että kuinka karua tämä nykypäivän meno oikeasti on vaikka ihmiset vielä pystyvätkin hymyilemään toisilleen ja nauramaan toistensa vitseille.) Ja siis kun mitä katsoo tuon dokkarin silloisen Neuvostoliiton menoa ja erityisesti sitä millaista siihen jääkiekko joukkueeseen pääseminen oli ja millaista menoa se siellä oli, niin alkaa väkisten miettimään, että mitenkä se loppujen lopuksi eroaa tästä nykyajan firmoihin töihin pääsemisestä? Karua, siis todella karua. MENOHAN ON IHAN SAMANLAISTA!!!

Siis sinun (sinä passiivi, ai ai... turpaan pitäisi antaa minulle näin surkeasta äidinkielestä...) pitää olla se yritys, sinun pitää elää sen yrityksen elämää, sinun elämän pitää koostua pelkästään siitä yrityksestä, sinun pitää hengittää sitä yritystä, sinun pitää tuntea se yritys. Sinä OLET SE YRITYS. Sinä olet, hengität, syöt, juot, tunnet ja elät kuin se yritys. SINÄ = YRITYS.

SINÄ olet sen yrityksen yksi osasista ja sinun henkilökohtaisella ihmisen elämällä ei ole mitään virkaa eikä merkitystä missään. Se on arvotonta ja kaiken lisäksi se on vain rasite yritykselle työskennellessä, joten se pitää poistaa ja tuhota. Polttaa ja hävittää. Sinun elämäsi on vain yrityksen elämä.

Nykymaailman meno on nykyään tuota ainakin täällä Suomessa. K-a-r-u-a . . .

Se on tuota. Siis se on! Se on juuri tuota. Jokaisella yrityksellä on nyt tiukka Suomessa. Uskomattoman tiukkaa ja yrityksiin valitaan vain parhaista parhaimmat töihin. Meno on oikeasti karua. Ja varsinkin, kun vielä katsoo tätä markkinatilannetta, että tarjolla vielä on niitä lähes parhaista parhaita, niin tietysti yritykset myös ottavat näitä lähes parhaista parhaita töihin ja viis-veisaavat näistä muista. Olen aina tiennyt, että nykypäivänä kilpailu työpaikoista Suomessa on brutaalia, mutta nyt vasta tajuan, näen ja ymmärrän sen kaiken karuuden siinä hommassa, että kuinka karua ja brutaalia se oikeasti onkaan. Ihmisten henkilökohtaisilla elämillä ei ole enää mitään väliä. Yrityksen pitää menestyä ihmisten henkilökohtaisten elämien kustannuksella.


JA


Tähän vielä päälle se, että minun pitäisi hankkia tällaisen karun maailmanmenon aikana jostain työharjoittelu paikka, näyttää, että minä olen se kaikista parhaista paras, jonka teidän pitää palkata yritykseenne tai teidän yritys menettää jotain, jos ette palkkaa minua teille töihin. JA kaiken hyvän lisäksi minun pitäisi osata valita kaikista näistä harjoittelupaikka vaihtoehdoista se yksi firma, joka tarjoaa harjoittelun jälkeen töitä. JA tähän päälle vielä se, että kuinka nopeasti tilanteet muuttuvat. Puoli vuotta sitten yksi iso työnantaja vähän vihjasi vihreällä valolla, että saattaisi olla jotain tarjolla ja nyt sitten taas on tullut kuultua, että sama kyseinen firma vähän väläyttelisi punaista valoa, kun heidän yksi merkittävä asiakas vetikin tarjouksensa pois heiltä.

Kauheaa, karua ja hirveää. Hirveää kuinka paljon tässä tavallisessa ihmisen arkielämässä kiristetään ruuvia ja millaisia paineita tässä joutuu kestämään jo ihan vain kotona ollessaan. En ole saanut nukuttuakaan parina yönä kunnolla, kun tätä asiaa on tullut pyöriteltyä niin paljon päässä. Näin karua tämä maailman meno on.

NIIN VOITTE NYT SAATANA KUVITELLA, ETTÄ TÄMÄ ON KARUA ja pienellä ihmisellä alkaa tulemaan pikkuhiljaa ahdistava olo kaikkien näiden ruuvien kiristyessä hänen ympärillään ja henkireikien käydessä vähiin... Hieman alkaa ahistamaan näin murresanoilla sanottuna....... (karua... ja oikeastaan korutontakin.)

Huoh...............................

Karua... Olisihan se mukava jo saada vakituinen työ 26 vuoden ikäisenä; ensimmäinen vakituinen työ 26 vuoden ikäisenä.

Tieto lisää tuskaa ja tyhmällä on helpompaa. No vittu näin on. Tieto todellakin lisää tuskaa, kun tietää niin monesta asiasta ja tietää niin monen asian vaikuttavan niin moneen yksittäiseenkin asiaan ja sen kuinka jokainen näistä yksittäisistäkin asioista vaikuttaa niin moneen muuhun asiaan jne. Ja kaiken hyvän lisäksi tästä muodostuu valtava verkosto, jossa jonkun yhden osasen pienikin muuttaminen vaikuttaa koko verkostoon ja kuinka monta tekijää ja muuttujaa jokaisessa näistä verkoston yhdenkin osasen sisällä on... Voi luoja... Huoh... Ja se todellakin on niin, että tyhmällä on helpompaa. Tyhmä ihminen (anteeksi, en tarkoita, enkä käytä, tuota sanaa tyhmä mitenkään loukkaavasti enkä halua provosoida sillä ketään. Se vain tuntui oikealta sanalta käyttää tässä. Anteeksi sanavalintaani, mutta minulle vain tuli tunne, että tuo on se sana, jota minun pitää käyttää tässä tekstissä.)... Niin siis tyhmä ihminen ei ymmärrä maailman menosta niin paljoa, joten hän jättää sen vain huomioimatta ja tyhmä ihminen ei myöskään opi tai näe eri asioiden välisi yhteyksiä niin hyvin kuin vähemmän tyhmä ihminen, jotenka tämän tyhmän ihmisen elämäkin on helpompaa ja kevyemmän tuntuista, kun hän ei voi, eikä pysty, eikä kykene, eikä erityisesti halua ottaa kantaa näin isoihin ja monimutkaisiin asioihin. Hän vain menee harjoitteluun, kysyy onko töitä? Eikö? Ok. Ja lampsii ulos. Tämän jälkeen hän lampsii seuraavaan firmaan sisään. Sanoo, että tälläinen työhistoria. Onko töitä? Kyllä? No kiva. That's it.

Ei mitään sellaista tajuttoman laajan skaalan monimutkaisen verkoston ja asiayhteysviidakon pyörittelyä hänen päänsä sisällä sekä eikä hänen vaakakupissaan painan niin paljoa hänen henkilökohtaisen elämän asiat näitä asioita miettiessä ja pyöritellessä, koska hän ei oikeastaan mieti tai pyörittele näitä asioita. Hän vain tulee ja menee ja kysyy, että onko töitä? Ok. That's it. Siinä kaikki. Helppoa, rentoa ja rauhallista.

Tässä mielessä minä edelleen vähän kadehdin tätä yhtä hyvää tyyppiä meidän luokalla. Tätä kaveria, jolla lanttu ei leikkaa, niin sanotusti. Tätä yhtä tyyppiä, joka ei ole älyllisillä lahjoilla siunattu, mutta piru, että hän on todella mukava tyyppi, jonka kanssa jutella. Arvostan häntä kovasti vaikka hän oikeasti on --- hidas järkinen. Hän on erilainen. Hän on hieno tyyppi. Mukava tyyppi. Ja vaikka tämä kuullostaakin minun "suusta" ihan täysin oudolta, niin kyllä, kyllä minä vähän olen hänelle kade, mutta siis en todellakaan sillä tavalla, että olisi kateudesta ihan vihreä ja suustani alkaisi sylkemään katkeria katkeruuden pisaroita, jotka voisivat syövyttää vaikka hapon kestävääkin terästä. Ei en minä niin kateellinen hänelle ole. En minä niin kateellinen hänelle ole, että kävisin häneen joku päivä käsiksi. Hän on hieno ja hyvä tyyppi. Todella mahtava ja mukava persoona. Minä vain olen sillä tavalla terveellisen kade, ihan vähän vain kade siitä, että hän on niin hieno mies. Niin hieno ihminen. Hän on hieno mies ja minä kadehdin sitä OMINAISUUTTA hänessä, että hän on niin hieno mies. Minä kadehdin hänen ominaisuuttaa olla niin hieno mies. Minäkin haluan olla hieno mies ja minä kanssa olen valmis työskentelemään sen eteen, enkä viemään sitä häneltä pois ja ns. repimään häntä alas minun tasolle vaan minä ymmärrän ja tajuan, että minun pitää tehdä töitä sen eteen, että minustakin tulee yhtä hieno mies kuin hänestä ja tehdä töitä sen eteen, että saan nostettua itseni yhtä korkealle hienon miehen asemaan kuin mitä hän on. Minä siis en kadehdi häntä ihmisenä. Minä vain kadehdin hänen ominaisuuttaan pystyä olemaan niin hieno ihminen.

Mutta niin...

Jos palataan vielä tuohon karuus juttuun takaisin, niin... En ihmettele yhtään, että miksi "ennenvanhaan" jotkut miehet ja ehkä naisetkin valitsivat sen "helpon tien ulos." "The easy way out." Ja tuossa nimenomaan nuo lainausmerkit ovat tärkeät, koska tuo ei ole mikään helppo tie ulos. Jotta on päättänyt käyttää tuota lopputulosta ELI SIIS SAATANA HIRTTÄ TAI ITSENSÄ TAPPAMISTA; ITSEMURHAA, MITÄ TÄSSÄ TURHAAN KIEMURRELLAAN ENÄÄ, niin... ei se, että johtaa elämänsä päättymään siihen hirteen, niin ei se ole ollut helppo tie, joka siihen on johtanut. Kyllä se tie on ollut ihan yksi niistä karummista teistä, jota pitkin tarpoessa monien voimat ovat loppuneet kesken ja jonka jälkeen vain hypätään siihen tien sivuun ja kuollaan siihen (eli päätetään vetää itsensä hirteen). Ei tämä maailman meno ole muuttunut tuosta mihinkään. Kyllä tämä nykymeno edelleen on rankkaa ja karua ihan yhtälailla. Sama paska eri paketissa. Ja näinhän se on. Ihmiset muuttuu, kasvot muuttuu, aika ja paikka muuttuu, mutta asiat pysyvät samoina. (Kai tuossa kanssa on yksi syy miksi historia toistaa itseään. Ihmisellä kuitenkin on aina ne perusasiat, mitkä pitää tyydyttää. Syöminen, juominen, nukkuminen, elämässään eteenpäin pääseminen jne. Hengissä selviäminen.)

Että niin...

Jotenkin jännästi alkoi tulemaan jo vähemmän ahdistava olo, kun tämän kaiken kirjoitti ilmoille.

Että kyllä kait nämä asiat tästä... Pitää vielä jutella parin tyypin kanssa tästä työharjoittelu asiasta.

:)

Kyllä tämä tästä.

I am not a loser. I am not a "giveupper." ^^ ;P Coz I ... am a fighter!!!
Siitä teille melodia, lyriikathan ovatkin jo tuossa yllä. ;) : https://www.youtube.com/watch?v=NIMWI1REyCk

(Kappas. Aika jännä. 2 vuotta väliä ja sama show: https://www.youtube.com/watch?v=ocAxwXlj0is)

Anyway... Jatketaan...

:)