https://www.youtube.com/watch?v=3OFoeGaIw9E

Niin miettikääpä sitä. Itselläni tuo pamahti päähän kuin leka. Life's a game made for everyone and love is the prize. Niinhän se on!

Elämä on oikeasti peli, jota imetään sienen lailla sisään, sen mekaniikkaa opiskellaan aktiivisesti ja intensiivisesti silloin, kun ollaan 18 vuotta ja opitaan käytösmalleja ja hankitaan kokemuksia, kokeillaan kaikkea, rikotaan rajoja, kapinoidaan, mullistetaan ja mennään nuoruuden innolla eteenpäin. Tosin silloin ei ole nuoruuden viisautta, ei ole olemassakaan, mutta that's besides the point. Homma toimii samalla tavalla peleissäkin. Rikotaan rajoja, otetaan se koko ns. tila haltuun ja maksimoidaan sen kapasiteetti ja otetaan siitä kaikki irti jne.

Tuo pamahti tosiaan päähäni kuin leka, kun eilinen treffipäivä meni niin penkin alle kuin vain pystyi menemään. Eli tapasin erään mukavan naisen tinderissä, keskustelimme siellä aivan älyttömästi ja sen jälkeen siirryttiin whatsappin puolelle ja siellä keskusteltiin vielä lisää pitkään ja hartaasti. Kumpikin halusivat tietää kaiken toisistaan.

Mutta sitten, kun eilen tavattiin, niin itse olin aivan tajuttoman väsynyt töiden jälkeen vaikka olin nukkunut yön hyvin, pidin syömistäni silmällä, että saisin koko ajan ylläpidettyä hyvän energiatason ja sitten pam ykskaks, kun piti lähteä ajamaan Tampereelta tunnin verran toiseen paikkaan päin, niin siinä automatkan aikana tuli hirveä väsymys ja kun saavuin paikalle, niin olin todella väsynyt eikä minusta saanut mitään järkevää juttuseuraa.

Juttuni olivat todella yksinkertaisia, pinnallisia ja todella tylsiä. Ihan jotain muuta kuin mitä oltiin Tinderin ja Whatsappin puolella juteltu.

Ja tuntui kuin kirouksen lailla kaikki alkoi menemään mönkään ja itsekin ihan ihmettelin sitä kuinka kuin tilaustyönä kaikkia mahdollisia huonoja asioita alkoi tapahtua kuin sarjatuotantona liukuhihnalta sekunttikellolla mitattuna (kyllä se on sekuntti eikä mikään hemmetin sekunti). Olin niin väsynyt, että jouduin pyytämään tätä naiskumppaniani ajamaan meidät kahville, koska en olisi onnistunut enää ajamaan siellä keskustassa vaikka siihen aikaan siellä olikin hiljaista. Sitten, kun päästiin torille kahvipaikalle, joka oli oikeasti nätin näköinen paikka, niin kuin salama kirkkaalta taivaalta ostettuamme kahvimme ja teemme ja suunnattuamme terassille, niin sen kahvilan henkilökunta tuli vähän ajan päästä siihen terassille meluamaan ja kolistelemaan kaikkia niitä terassikalusteita. Ensin avattiin päivänvarjoja, sitten kolisteltiin isoja kaksi metrisiä hyttystulia ympäri ämpäri sitä terassia, tuoleja tottakai piti kolistella edestakaisin siellä ja vielä pöytiäkin piti vähän raahata sinne tänne.

Noo, kun tämä oli loppunut, niin sitten siinä torin ympärillä alkoi armoton jumputus ja se kuului mopoautosta. Mukaan sitten liittyi joku varmaan amiksien maalaama ja vähän virittämä audi jumputtamaan musiikkia. Kun nämä olivat vetäneet siinä kaksi kierrosta, niin sitten lähti moottoripyörien kulkue menemään siitä meidän kahvilan ympäri ja tämän loputtua päätettiin, että, jos sittenkin mentäisiin vain sisälle.

Ja ihan hyvä niin, koska seuraavaksi siinä terassilla alkoi rämpyttämään ja virittelemään kitaraansa ja mikseriäänsä joku paikallinen amatööri kaksikko.

Luonnollisesti tässä vaiheessa, kun oltiin siirrytty sisälle, niin se vähäinen tunnelma mitä oltiin saatu luotua oli hävinnyt. No, sitä saatiin vähän luotua, mutta oma ajatukseni oli katkennut, kun siirryimme sisälle ja juttujen tasokin laski samalla tavalla ja väsymyksen vuoksi en muistanut edes kunnolla mitä oltiin puhuttu aiemmin, joten koko homma oli aika surkeassa jamassa siinä vaiheessa.

Ja siitäpä sitten pitikin oikeastaan lähteä jo sinne leffateatteriin katsomaan Ant-Man. Oli kyllä todella paha virhe katsoa se leffa siellä paikkakunnalla. Ja voisinhan minä sanoakin sen leffateatterin nimen, niin osaatte välttää sitä. Se on Kinotar.

Eli. Mentiin leffateatteriin. Porukka mutusti siellä jo leffaruokiaan jne. Trailerit pyörivät ja voluumi oli niin kovalla, että oli vaikea puhua mitään, ja muutenkin sen paikan äänentoisto oli todella surkeaa. Se oli hyvin lähellä stereo ääntä vaikka kyseessä oli dolby digital järjestelmä... Nooo... Leffa alkoi ja... KUVA EI NÄKYNYT. Leffa pyöri, ääni kuului, mutta kuvaa ei näkynyt. Leffan tärkein eli the hook eli koukku eli the catch meni sivusuun, koska sitä ei näkynyt. Ei ollut mitään mitä odottaa leffassa pitkään aikaan ja ilman tätä alkua leffa alkoi todella hitaasti. Ja tiedättekö mikä oli parasta tässä koko touhussa? LEFFAA EI EDES ALOITETTU ALUSTA KUVATTOMAN ALUN JÄLKEEN!!! SIIS MITÄ VITTUA!!!

No ei siinä... Katsottiin sitten leffaa sillä tavalla ja siinä ympärillä sitten porukka rapisteli tottakai kaikkia popcorn ja karkkipussejaan kuin viimeistä päivää ja kaiken lisäksi meidän takana vielä istui joku idiootti nörttieukko, joka kommentoi koko ajan vieruskaverilleen kaikkea mahdollista leffasta. Sentään hänkin osasi olla hiljaa lopulta, mutta kauan siinä kesti... Plus nenään tuli jatkuvasti sulaneen voin ja popcornin haju... Ja kaiken hienouden huipuksi sitten ITSE LEFFAN ÄÄNET OLIVAT TODELLA HILJAISELLA! Ihan kuin olisi katsonut kyseistä leffaa telkkarista, joka on seinän kokoinen. SIIS MITÄ HELVETIN VITTUA!? Kysynpähän vain... Miksi porukkaa päästetään edes leffateatterin puikkoihin, jos heitä ei kiinnosta asiakastyytyväisyys tai edes ammattitaito tai mikään pätevyys ei riitä kyseisen teatterin pyörittämiseen.

No arvata saattaa, että sen leffan jälkeen se koko homma oli siinä. Eipä pahemmin tätä fine ladyä kiinnostanut enää tavata sen jälkeen.

Että näin...

Niin tässä sitten väkisten alkaa miettimään, että ei ole olemassa enää mitään muuta vaihtoehtoa kuin, että tämä universumi tässä minun ympärillä on joko The Truman Shown tapainen kulissi ja hommaa pyöritetään jostain muualta käsin ja minun elämääni ohjaillaan sillä tavalla.

Tai tämä on joku hemmetin Matrix, jossa tämä näkyvä maailma on vain kulissi ja homma on tämän näkyvän maailman ns. toisella puolella.

Tai tämä on joku alienien luoma maailmankaikkeus, josta tehdään sitten tosi teeveetä, ja minä olen yksi sen tähdistä. Nimittäin on vähän turhankin hyvin jotkin asiat loksahdelleet aina välillä kohdalleen.

Koska nimittäin se torilla tapahtunut juttu niiden moottoripyörien kanssa tuntui juuri prikulleen samalta kuin the truman showssa, kun jokin asia laitetaan pyörimään kuin tilauksesta. Se tuntui niin päälle liimatulta ja tekaistulta, että yks kaks paikalle pamahtaa joku 20 moottoripyörän letka pyörähtämään kerran siinä torilla olevan kahvilan ympäri samalla, kun me istumme siinä terassilla.

JA KAIKEN LISÄKSI. Minä hemmetti soikoon odotin viime vuoden joulukuuhun asti, että pääsisin Normetille töihin. Sitten muutin tänne, missä nyt olen. Ja PAM SAATANA! Normet alkoi rekryämään porukkaa tämän vuoden toukokuun lopulla eli juuri vähän ennen kesäkuun alkua eli SUPRISE SUPRISE MOTHERFUCKER ENNEN KESÄLOMIA. Juuri silloin, kun olin unohtanut koko Normetin ja sen, että halusin sinne töihin ja sen, että olisi pitänyt seurata työpaikkoja edelleenkin aktiivisesti.

Ja nyt juuri sitten tässä reilu viikko takaperin kuulen, että Normet rekrysi porukkaa sinne, kun kysyin eräältä yhteyshenkilöltä siellä tilanteesta. Ja, että kaikki paikat on nyt täytetty. Ja vielä sekin siihen päälle, että Normetilla menee nyt kovempaa kuin todella pitkään aikaan. Että niin, kiitos vitusti.

Siis U-S-K-O-M-A-T-O-N-T-A kuinka täydellisen vääränlainen ajoitus minulla on. Minä olen halunnut päästä Normetille töihin VUOSIA! SIIS SAATANA VUOSIA! Ja nyt sitten YKSI vähän pidempi unohdus ja NAPS sormia napsauttamalla koko homma on ohitse ja täydellisen ajoituksen täydellisempää ajoitusta saa hakea, se työpaikka suunnittelussa meni sivusuuhun.

Niin voitte kuvitella, kun nämä kaikki asiat pyörivät päässä koko ajan ja painoivat mieltä, että miksi näin käy koko ajan, niin ei töissäkään ollut kovin helppoa.

Ja nyt kaiken hyvän lisäksi vielä sitten yks kaks vain yhdessä vaiheessa työpäivää kuin taas sormia napsauttamalla piristyin todella paljon ja edelleenkin olen ihan pirteä sieltä töiden tekemisen ajoista lähtien. Plus sitten vielä tähän päälle, kun miettii, että eilen olin todella väsynyt ilman mitään selitystä ja vielä autostakin loppui bensa, koska palkka tulee vasta huomenna, niin kyllä muuten otti koville.

Itkin vain koko matkan kotiin päin tullessani ja vielä sitten kaiken hyvän lisäksi bensa loppuu autosta vähän ennen, kun pääsen kotiin, niin olipa kiva. Onneksi kuitenkin kaveri oli kotona ja hän sitten kävi ostamassa halvan bensakanisterin ja vähän bensaa, niin pääsin kotiin asti, koska auto kuitenkin sammui sellaisen 10 km:n päähän siitä missä asun eli ei kovin kauas onneksi.

Ja oli se kuitenkin mukava jutella tämän kaverinkin kanssa siinä vähän, kun tankkasin autooni vähän löpöä.

Ja nyt, kun pääsi kotiin ja avasi koneen, söi vähän ja pelasi vähän Hearthstonea, jotta voisi vain unohtaa kaikki ikävät tapahtumat mitä tässä on viime aikoina tapahtunut, niin siellä oli sellainen Tavern Brawl eventti kuin

Heart of the Sunwell

Eli tällä kertaa sääntönä oli, että heti pelin alkaessa kummallakin pelaajalla oli heti käytössä 10 manaa. (Hearthstone, katsokaa googlesta millainen peli on kyseessä, en nyt jaksa avata sen enempää.)

Kasasin siinä sitten Priestille pakan ja kuin sormia napsauttamalla taas kyseinen pakka ja homma toimi kuin unelma. Sain todella vaivattomasti ja helposti 8 voittoa kasaan. Ensimmäinen voitto oli aivan tajuttoman helppo, mutta niin olivat loputkin. Olo oli kuin pienenä ollessani lelukaupassa, jossa oli valtava valikoima technics legoja ja sain valita yhden niistä. :D Olo muuttui tuollaiseksi ehkä kahden, kolmen voiton jälkeen ja homma toimi todella hyvin. Oli todella mukavaa taas tuntea riemua, iloa ja excitement (eli jännitystä, tavallaan) ja olla taas se pikkulapsi siellä lelukaupassa ja nauttia vain olostaan ja nauttia siitä kuinka homma vain rullasi kuin paraskin hyvin voideltu laakeri akselillaan. Vastaan tuli jopa kolme oikeata pro pelaajaa, joiden otteistaan todella näki, että he olivat todella pro pelaajia, mutta silti sain kukistettua heidätkin. :D Ja se oikeasti oli sellainen tunne kuin olisi tullut karkkikaupan ja lelukaupan yhdistelmään. En edes muista koska viimeksi olisin tuntenut itseni näin iloiseksi.

Eli se minun setin pyöritys siellä Heartstonessa pelasi ja toimi todella hyvin. Oli todella nautinto päästä pelaamaan sinne. :D Ja oikeasti nautin siitä suunnattomasti kuinka heti tajusin koko tämän viikkoisen eventin juonen idean ja kuinka adaptive pystyin olemaan. Ihan vain naps taas sormia napsauttamalla keksin heti, että mikä on jutun juju ja pystyin mukautumaan siihen heti. Tuosta minä nautin todella paljon, että pystyin tuolla tavalla sopeutumaan kyseiseen tilanteeseen noinkin hyvin ja nopeasti.

Että sellaista  setin pyöritystyä... Kunpa elämässänikin osaisin pyörittää omaa "settiäni" noin hyvin näillä minun elämäni korttipakan korteilla. No ei voi mitään. Näillä mennään mitä on jaettu ja pitää vain ottaa opikseen ja oppia lisää.

Life's a game made for everyone and love is the prize.

Miettikääpä sitä. Ja erityisesti tuota love is the prize. Koska sehän se on. Rakkaus on se lopullinen palkinto siitä, että on oppinut koko elämän läpikotaisin kannesta kanteen jostain kohdasta (ja siis huom! jostain kohdasta. Koko elämää ei tarvitse osata tietää tai oppia kunhan vain oppii sen jostain kohdasta, josta pääsee ns. läpi ns. toisesta kannesta toiseen eli kannesta kanteen.) ja kun on tarpeeksi osaava ihminen elämänsä kanssa, niin lopuksi sitten saa palkinnon eli tunnustuksen osaamisestaan ja se palkinto on syvä rakkaus, true love, jonkun kanssa, joka on juuri sopiva vain juuri sinulle ja te täydennätte toisenne kokonaisiksi.

Harmi vain, kun minun oppini elämäni kanssa jäivät todella pahasti jälkijunaan useammalla vuodella silloin, kun olin todella vakavasti masentunut.

Ja osittain siitä tuleekin tämä minun blogini nimikin. Manual for Life. Ja ei, en ole unohtanut, että minun pitäisi kirjoittaa tuokin auki tarkemmin ja laittaa se manuaali tänne. Mutta siis joo, olen koonnut netistä elämän käsikirjan. Siinä on kirjoitettuna juttuja siitä mihin elämää käytetään ja miten sitä käytetään ja mitä elämässään kannattaa tehdä.

Mutta en laita sitä käsikirjaa vielä tänne. :) Pidän teitä vielä jännityksessä, koska kello on jo yli yhdentoista ja minun pitää herätä klo 4:00 taas ja minä en ole mikään aamuihminen. Ja tämänkin blogin kirjoittamiseen oli tarkoitus käyttää aikaa vain muutama minuutti. Nyt on mennyt jo tunti. Ja siis tarkoitus on ollut kirjoittaa tuo manual for life juttu paremmin auki ja tehdä siihen liittyen ihan oma blogimerkintä, mutta ei vain ole löytynyt sopivaa aikaa ja inspiraation yhdistelmää aikajatkumossa.

Mutta ei kai siinä... Nyt pitää mennä nukkumaan. Ja tuo Aviciin - Wake me Up kappale soi loopilla koko tämän ajan, kun tässä tunnin ajan naputtelin tätä blogiviestiä. ;) Että sillä tavalla. :)

Mutta nyt, hyvää yötä teille, minä menen nyt nukkumaan. :)